Etsimme myyntitiimimme vahvistukseksi myyntipäällikköä.

Enico Oy on innovatiivisten energiavarastoratkaisujen edelläkävijä. Olemme vahvan kehittäjän ottein mukana energiamarkkinoiden muutoksessa, ja tuotteemme vastaavat myös uusiutuvien energiamuotojen lisääntyviin käyttövaateisiin: Enicon energiavarastoratkaisujen avulla uusiutuvista energiamuodoista saadaan maksimaalinen hyöty irti.

Toimitamme tuotteistettuja energiavarastolaitteistoja, sekä niihin perustuvia kokonaisratkaisuja sähköautojen latauksen, teollisuuden, kiinteistöjen ja sähköverkon toimintavarmuuden tarpeisiin sekä uusiutuvan energiantuotannon ratkaisuihin. Asiakkaitamme ovat mm. energia- sekä verkkoyhtiöt, kaupunkien ja julkishallinnon organisaatiot, tuotannollisen teollisuuden asiakkaat, kiinteistöyhtiöt ja useat globaalit teknologiayhtiöt. Ja mikä parasta – potentiaalinen asiakaskuntamme kasvaa jatkuvasti.


Terveiset tulevalta esihenkilöltäsi:

”Enicolla pääset työskentelemään nuorekkaassa myyntitiimissä, innostavassa ja kehittyvässä työympäristössä. Matkamme on vasta alussa, mutta meillä on kunnianhimoinen tavoite olla osa energia-alan tulevaisuutta: toimia tuotekehityksen ja uusien energiaratkaisujen etulinjassa. Toimintamme perustana on vahvat, mutta pehmeät arvot, joiden pohjalta haastamme itseämme ja sidosyhmiämme kohti innovatiivisia energiavarastoinnin ratkaisuja ja ympäristöystävällisempää tulevaisuutta.”

– Marko Lähteenmäki, Chief Business Officer, Enico Oy
 

Mitä odotamme sinulta:

Odotamme sinulta soveltuvaa koulutustaustaa esimerkiksi energia, sähkö- tai automaatiotekniikan alalta (BSc. tai MSc.). Sinulla tulee olla vahva kiinnostus energiamurrokseen: sytyt uusiutuviin energiamuotoihin liittyvistä haasteista, mahdollisuuksista ja tarpeista ja ymmärrät, miten energian varastointi on keskeinen osa ympärillämme tapahtuvaa suurta globaalia muutosta. Sujuva englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito vaaditaan. Tehtävään sisältyy säännöllistä matkustamista sekä nykyisten, että uusien asiakkaidemme luona. Jos taidat myös muita kotimaisia tai vieraita kieliä, annamme siitä ison plussan.

Arvostamme ennakkoluulotonta ja innovatiivista ajattelijaa, joka pystyy näkemään palvelujamme ja tuotteitamme pidemmälle. Kykenet kehittämään asiakkaidemme tarpeisiin kilpailukykyisiä ratkaisuja ja esittelemään niitä selkeällä ja houkuttelevalla tavalla.

Lisäksi tarvitset erinomaisia ​​vuorovaikutustaitoja ja itseohjautuvuutta, jotta pystyt pitämään asiakaslupauksemme ja toimittamaan oikea-aikaisia ​​sekä laadukkaita tarjouksia asiakkaillemme.

Käsittelet useita myyntiprojekteja samanaikaisesti, joten sinun on suunniteltava ja priorisoitava omaa työtäsi. Olet olennainen osa Enicon vielä alussa olevaa menestystarinaa ja tulet osallistumaan yrityksen johtoryhmän toimintaan.

 

Mitä tarjoamme sinulle:

  • Työstään innostuneen ja motivoituneen tiimin. Olemme ylpeitä siitä, mitä teemme. Työssämme kiteytyvät korkea osaaminen, laatu ja toiminnan kehittäminen.
  • Rennon ja tukevan työilmapiirin. Rentous syntyy alan pitkäaikaisesta ja monipuolisesta kokemuksesta, ja ammattitaitoinen tiimimme tukee suoriutumistasi työssäsi.
  • Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi kasvavassa suomalaisessa teknologia-alan yrityksessä, yhdellä tulevaisuuden kiinnostavimmista aloista.
  • Kilpailukykyisen palkkauksen ja mahdollisuuden myös tiettyihin työsuhde-etuihin – henkilön omien tarpeiden tai mieltymysten mukaisesti.

Toimitilamme sijaitsevat Tampereella, mutta työskentelemme joustavasti paikasta riippumatta. Tutustu meihin tarkemmin www.enico.fi. Jos kiinnostuit tehtävästä, ota meihin yhteyttä! Lisätietoja tehtävästä antaa: Marko Lähteenmäki (Chief Business Officer), yhteydenotot: marko.lahteenmaki@enico.fi  tai puhelimitse 040 542 4374.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi 30.1.2022 mennessä osoitteeseen rekry@enico.fi. Potentiaalisia hakijoita voidaan kutsua haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä, ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tamperelainen Enico Oy on energian varastointiratkaisuihin ja palveluihin keskittynyt teknologiayritys. Pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Me Enicolla haluamme olla osa tulevaisuutta: Missionamme on hiilidioksidipäästöjen minimoiminen mahdollistamalla uusiutuvien energiamuotojen täysimääräinen käyttö sähköenergiaa varastoimalla. Lue lisää www.enico.fi.

 Enico on marraskuussa 2021 solmitun yrityskaupan myötä osa keravalaista Päähöyry-konsernia. Päähöyry on vuonna 1955 perustettu suomalainen monialayritys, joka palvelee asiakkaitaan laajasti energiantuotannossa, vedenkäsittelyssä sekä CleanTechissä, ja sen liiketoiminta-alue kattaa koko Pohjois-Euroopan. Päähöyryllä ja sen konserniyhtiöllä Höyrytys Oy:llä on vuosikymmenten teknologia- ja laitostoimitustausta energiantuotannon alalla aina siirrettävistä höyryntuotantoyksiköistä biokaasulaitosteknologiaan, kaukolämpö- ja höyryvoimalaitoksiin, sekä maakaasukäyttöisiin CHP-yhteistuotantolaitoksiin. Konsernin liikevaihto kansainväliset toiminnot mukaan lukien ylittää 100 miljoonaa euroa ja se työllistää kansainvälisesti yli 300 henkilöä.