Enico on valittu 2024 Deloitten Technology Fast 50 -listalle!

Enico on päässyt jälleen mukaan Deloitten Technology Fast 50 -kasvulistalle!

 

 

Myös tänä vuonna, 2024, Deloitten Technology Fast 50-ohjelma listaa 50 nopeimmin kasvanutta teknologiayritystä Suomessa. Valinta pohjautuu yritysten virallisiin tilinpäätöstietoihin ja toteutetaan Suomessa jo 19. kerran. Ohjelmassa etsitään nopeaa kasvua. Listasijoitukset perustuvat yrityksen liikevaihdon kasvuun viimeisimmän neljän vuoden ajalta. Lisää ohjelmasta ja kritereistä voit lukeae Deloitten www-sivuilta.

 

Vuoden 2024 sijoitukset ja voittajat julkaistaan 7.11.2024 Helsingissä.

 

”Sähkömarkkina on murroksessa ja vihreän siirtymän tukemiseksi tarvitaan yhä kasvavassa määrin kestäviä ratkaisuja. Energiavarastoilla on aidosti yhteiskunnallinen rooli, ei vain eri toimijoiden oman energiankäytön optimoimisessa, vaan myös kantaverkon tukemisessa. Tuotekehityksen rinnalla olemme panostaneet yhteistyöhön eri kumppaneiden kanssa, esimerkiksi investoimalla keinoälyavusteiseen monimarkkinaoptimointiin. Kiitos kasvusta kuuluu erityisesti omalle, osaavalle henkilöstöllemme,” kertoo Enicon toimitusjohtaja Marko Lähteenmäki.

Tutustu myös muihin artikkeleihin

Killinkoski

Enico toimittaa Killin Voimalle Suomen suurimman vesivoimalan yhteyteen tulevan energiavaraston

Koillis-Satakunnan Sähkön tytäryhtiö Killin Voima Oy on tilannut Enicolta energiamäärältään Suomen suurimman teollisuuden mittakaavan vesivoimalan yhteyteen tulevan 6MW/12MWh energiavaraston.
LUE LISÄÄ
Enico Danfoss

Enico ja Danfoss solmivat yhteistyösopimuksen

Enico ja Danfoss ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, jolla varmistetaan jatkossakin laadukkaiden komponenttien käyttö Enicon tuotekehityksessä.
LUE LISÄÄ
Enico energiavarasto, BESS, NCS

Asiakastarina: NSC EnergyOpti Oy

Enico toimitti NSC EnergyOpti Oy:lle 3MW EModule MultiBlock energiavarastoratkaisun.
LUE LISÄÄ
Scroll to Top